Saksanpaimenkoira hallitsee roturyhmä ykköstä

Saksanpaimenkoira hallitsee rekisteröinnillä mitattuna ylivoimaisesti roturyhmä ykköstä.  FCI:n roturyhmä 1 sisältää lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat). Kaikkiaan ryhmään kuuluu Suomessa 48 eri rotua. Se on toiseksi suurin roturyhmä.

Lammas ja karjakoirien rekisteröinnit laski viime vuonna 4,7 prosenttia. Pudotus johtuukin juuri saksanpaimenkoiran 16,4 prosentin eli 356 kappaleen rekisteröintien pudotuksesta viime vuonna. Saksanpaimenkoiria on kaikkiaan rekisteröity 83655 kappaletta.

Roturyhmä 1:n toiseksi suosituin rotu on Collie. Niitä on  rekisteröity kaikkiaan 31142 kappaletta. Collieista suositumpi on pitkäkarvainen ja sen suosio jatkui myös viime vuonna. Uudet rekisteröinnit kasvoivat 8,2 prosenttia. Myös lyhytkarvaisten collien rekisteröinnit kasvoivat.

Roturyhmän kolmanneksi suosituin rotu on shetlanninlammaskoira. Sen rekisteröinnin kokonaismäärä on 20115 kappaletta. Rekisteröinnit viime vuonna kasvoi 11,2 prosenttia ja kappalemääräisesti eniten roturyhmässä 1.

Belgianpaimenkoirat kuuluvat myös ryhmän kärkikaartiin. Niiden kokonaisrekisteröintimäärä on 11883 kappaletta. Belgianpaimenkoiria on neljä eri rotua, joista suosituin on tervueren.

Näiden neljän rotujen yhteenlaskettu rekisteröinti määrä on liki 145000 kun koko ryhmän rekisteröintimäärä on liki 196845.

Ryhmä 1:n harvinaisin rotu on mallorcanpaimenkoira, joita on rekisteröity yksi kappale.

Älykkyytensä ja kauniin ulkonäkönsä vuoksi paimenkoirarotuja otetaan usein myös perheen lemmikeiksi. Ne on kuitenkin jalostettu tekemään kovaa työtä, joten ne tarvitsevat myös seurakoirina tavallista enemmän liikuntaa ja muita virikkeitä. Usein koiran paimennusvaisto on voimakas, ja se saattaa soveltaa paimennustaitojaan ihmisiin, erityisesti lapsiin tai vaikkapa autoihin.

Shetlanninlammaskoiria tapaa erittäin paljon muun muassa agility-radoilla.

Paimenkoiran tehtävä on ohjata eläimiä haluttuun suuntaan. Paimenkoiriksi kutsutaan usein myös koiria, jotka vartioivat laumaa ja suojelevat sitä saalistajilta. Tällöin kyse on tarkkaan ottaen laumanvartijakoirista.

Fédération Cynologique Internationale eli FCI on kansainvälinen koiranjalostusliitto, jonka toimisto sijaitsee Thuinissa, Belgiassa. Järjestön tavoitteena on tukea puhdasrotuisten koirien jalostusta ja käyttöä sekä edistää kansainvälistä koirayhteistyötä. Nykyään FCI:llä on 82 jäsenvaltiota, ja se on tunnustanut 337 koirarotua.

Kullakin rodulla on vastuumaana jokin jäsenvaltio, joka kirjoittaa rodulle rotumääritelmän. Yleensä kyseessä on rodun alkuperämaa. FCI vastaa määritelmän käännöksistä ja päivityksistä. Rotumääritelmät ja säännöt ovat saatavilla neljällä kielellä (englanniksi, espanjaksi, saksaksi ja ranskaksi). FCI-maissa koiranäyttelyiden tuomarit perustavat arvionsa näihin rotumääritelmiin.

FCI perustettiin vuonna 1911. Tuolloin valtioista olivat mukana Saksa, Itävalta, Belgia, Ranska  ja Alankomaat. Société Centrale Canine de France ja belgialainen Société Royale Saint-Hubert loivat järjestön uudelleen vuonna 1921, koska se oli hajonnut ensimmäisen maailmansodan aikana. Suomi liittyi FCI:een vuonna 1935.

Teksti: Kauko Niemi

Alan halvin verkkokauppa

Suosittelemme

ID-kapseli, koiran tunnistuskapseli

ID-kapseli, koiran tunnistuskapseli

1,80€
Retro-pallokuvio, yksilöllinen panta, käsityönä tehty

Retro-pallokuvio, yksilöllinen panta, käsityönä tehty

34,90 €
Luunmuotoinen makuualusta - WOOF island

Luunmuotoinen makuualusta - WOOF island

29,90 €
FARM FOOD koiranruoka, 15kg

FARM FOOD koiranruoka, 15kg

57,50 €
Serene-UM Large Breed 45 tabl.

Serene-UM Large Breed 45 tabl.

23,90
Tennisdummy

Tennisdummy

6,90€
Biobak 150 g - maitohappobakteerivalmiste

Biobak 150 g - maitohappobakteerivalmiste

7,90 €
Hurtta PRO ulkoiluhaalari koiralle, musta

Hurtta PRO ulkoiluhaalari koiralle, musta

45 €
Multivet haukunestopanta

Multivet haukunestopanta

119,90 €
Koiran nahkahihna, ruskea, 2x180cm

Koiran nahkahihna, ruskea, 2x180cm

18 €