Hauvakoulu: Vakuuta koiralle, ettei ole mitään pelättävää
Koiran rotu: Monirotuinen
Koiran ikä: 1v.
Kysymys:
Minulla on kiltti, mutta arka 1-v. tyttökoira, joka on ollut minulla reilun kuukauden. Sen aiemmista seikkailuista en enempää tiedä, ilmeisesti sillä ei
ole ollut kunnollista kotia lainkaan. Koira on hieman pelokas, mutta tulee iloisesti kaikkien uusien ihmisten luo ja muutenkin kaikki "perushommat"
toimii (syömiset, ulkoilut yms.)
Koira oli meille tullessa niin arka, ettei se uskaltanut tulla edes kaikkiin huoneisiin vaan se nyhjötti makuuhuoneessa omassa pesässään. Se leimautui heti alussa vahvasti minuun ja seurasi kuin hai laivaa.
Parissa viikossa tyttö rohkaistui ja koko olemus piristyi, se uskalsi ulkona keskittyä haisteluun, eikä vain vieressäni nyhjöttämiseen, se nukkui yönsä eikä herännyt tarkastamaan olenko paikalla ja muutenkin se alkoi heiluttaa häntää ja jopa leikkiä. Myös alun eroahdistus helpottui harjoittelulla ja Clomicalmilla niin, että koira osaa yksin ollessaan rauhoittua ja mennä nukkumaan.
Pari kertaa se on kuitenkin itselleen uudessa ja pelottavassa tilanteessa murissut minulle ja näyttänyt hampaitaan. Se menee "kaksinkerroin" jalat
jäykkänä, pää alhaalla U-kirjaimen malliseksi ja vilauttelee hampaitaan.
Ensimmäisellä kerralla tämä sattui kun yritin leikittää sitä vieraan ihmisen ollessa lähelläni sille oudossa tilanteessa. Toisen kerran koira murisi
seinässä olevalle varjolle ja komensin sitä. Siitä seurasi ensin alistunut katse, murina ja sitten alkoi tämä kiemurtelu ja hampaiden vilauttelu. Tämä
päättyi lopulta koiran selällään kellimiseen ja rapsutuksenkaipuuseen, mitä se tekee yrittäessään saada silityksiä ja huomiota. Selkeästikään koira ei
tiedä miten pitäisi käyttäytyä, mutta miten saisin lisättyä sen perusluottamusta ja edistettyä sen hyvin käyntiin lähtenyttä rohkaistumista?
Aluksi koiran koulutus oli hankalaa, koska se alistui päätä painamalla ja häntä luimussa ja lähti huoneesta pois. Tuli kuitenkin kutsusta takaisin
mutta pää painuksissa. Kun vihdoin sain sen herkuilla tottelemaan istu-käskyä niin ettei se pelkää ja luimuile, niin se menee kerralla maahan asti ja kellalleen paljastaen vatsansa. Tämä luimuilu on samanlaista kuin näissä murina-tilanteissa, paitsi ettei yhtään aggressiivisen näköistä vaan ainoastaan alistuvaa/pelokasta.
Pääosin tyttö on kuitenkin reippaan ja iloisen oloinen ja hakeutuu usein syliin ja rapsuteltavaksi. Kaikenlainen arkuus on selkeästi jo kuukaudessa vähentynyt, mutta välillä nämä pelot nousevat oikein kunnolla pintaan.
Lähinnä haluaisin tietää, onko kyse johtajuusongelmasta vai olenko jotenkin epäjohdonmukainen koiralleni niin, ettei se osaa tulkita minua? Miehelleni se on kerran murahtanut pitkän ja pelottavan (uusia asioita sisältäneen) päivän jälkeen, kun mieheni yritti saada koiraa ulos sitä pepusta työntämällä sen omasta pedistään.
Muutoin se ei kiinnitä mieheeni niin paljon huomiota kuin minuun, ei hyvässä eikä pahassa. Toisaalta koira on ollut meillä vasta kuukauden ja sillä saattaa
olla alkustressiäkin, mutta missä kohtaa pitäisi huolestua?
Vastaus:
Aina olisi tietysti mahdollisuuksien mukaan hyvä tietää koiran taustaa, eli mistä se on tullut jne., mutta tietenkään se ei aina ole mahdollista.
Kertomasi perusteella taustalla voi olla
1. koira, joka ei ole päässyt ikinä uusiin tilanteisiin (esim. häkki/tarhakoira)
2. Koiralle on sattunut jotain ikävää uudessa tilanteessa
3. Koiraa on voitu jossakin tilanteessa sen menneisyydessä pakottaa, jolloinka se reagoi aggressivisesti ahdistavissa tilanteissa.
Sinun kannattaa mennä sen kanssa mahdollisimman paljon uusiin paikkoihin, niin että se huomaa, ettei ole pelättävää. Ja mikäli mahdollista te
molemmat olette mukana, jotta luottamus molempiin kasvaa tasavertaisesti, erityisesti mikäli molemmat huolehtivat koirasta.
Uusissa paikoissa kannattaa pitää sellainen "turva" väli, ettei koiranne hermostu liikaa, mutta kuitenkin niin, ettei tilanne ei ole liian helppo. Eli koirasta
näkee sietorajakynnyksen - aavistuksen pälyilee ympärilleen, mutta silti herkut ja ympärillä olevat hajut vielä kiinnostavat. Tässä tilanteessa koira kykenee vielä oppimaan.
Mikäli häntä menee jalkojen väliin ja koira yrittää paeta, se ei opi tilanteessa mitään vaan tilanne voi pahentaa sen mahdollisia pelkoja.
Itse en usko tuollaisen (kertomasi taustat ja reaktiot) koiran yrittävän pomottaa sinua tai miestäsi. Kyseessä todennäköisimmin on useita pelkoja, joissa koiralle ei ole neuvottu kuinka toimia tai koiraa huomioimalla pelkoja on tahattomasti lisätty ja siksi koiranne on niin arka ja epävarma uusissa tilanteissa.
Suosittelen menemään puistoon sen kanssa (ei koirapuisto) esim. katsomaan kun joukko pelaa jalkapalloa tms. tai bussipysäkin viereen ihmettelemään
pysäkille saapuvaa bussia ja siellä olevia ihmisiä. Tai mitä koiranne sitten pelkääkin niin sitä ihmettelemään ja tilanteista selviytymisharjoituksia.
Prosessin aikana koiraa ei pidä millään tavalla pakottaa/alistaa, koska mikäli taustalla on jonkin tasoinen pelkoaggressio niin siinä voi käydä
pahasti. Mikäli koira murisee teille kotona ettekä ole tehnyt mitään mikä sitä ahdistaisi (ahdistanut nurkkaan/yrittänyt työntää sitä
jonnekin/ottanut luuta pois) niin olkaa kuin ette huomaisikaan koko koiraa. Älkää reagoiko sen murinoihin vaan olkaa niin kuin mitään ei olisi
tapahtunutkaan (jos oikein ymmärsin se murisee myös välillä varjoille).Tällä tavalla koira huomaa, että teillä on homma hanskassa ja se itse
murisi olemattomille asioille.
Siedätys uusille tilanteille voi viedä pelon voimakkuudesta riippuen kuukausista jopa vuosiin. Pääasia on, että pelottavassa tilanteessa edetään koiran jaksamisen mukaan. Tilanne pidetään niin helppona, että koira kykenee selviytymään siitä eikä sitä pelota liikaa, kuitenkin hiljalleen mennään lähemmäs ajan kanssa kohdetta, jota koiranne pelkää.
Mikäli koiranne on herkkujen perään, voitte myös tilanteissa palkita sitä herkuilla rauhallisuudesta ja tyyneydestä, kun se ei pelkää. Älä ruoki pelkoa huomioimisella, koska silloin koira saattaa alkaa "pelkäämään" saadakseen huomiota ja teemme kärpäsestä koiralle härkäsen.
Jenni Siikanen
Koirakoulu Silkkitassu
- Lisää uusi kommentti
- Sivu avattu 640 kertaa
- Lähetä tämä sivu kaverillesi











