Koiratietoa

Seuraavilta sivuilta löydät tietoa koiran hankinnasta, hoidosta, ruokinnasta  ja terveydestä.

Koirarekisteröinti 2010

Uusi koirarekisteriohje tulee voimaan vuoden 2010 vaihteessa. Tuolloin nartun pentueiden määrä rajataan viiteen.

 

Koiran hankinta

Muutamia asioita joita on hyvä harkita ennen uuden perheenjäsenen hankkimista. Varaudu pitkään, huolelliseen prosessiin. Koiran hankinta ei koskaan ole hetken mielijohde tai lasten hetkellinen mielitekojen tyyduytys. Olet vastuussa uudesta perheenjäsenestä 10-15 vuotta.

 

Hauvakone

Koiranvalintakone. Vastaamalla rehellisesti kysymyksiin, kone suosittaa sinulle sopivaa rotua. Aloita koiranhankinta tästä. Anna hauvakoneelle erilaisia parametrejä ja huomaat kuinka paljon ne vaikuttavat lopputolokseen. Vastaa rehellisesti elämäntilanteesi huomioiden.

 

Koiran 11 pyyntöä ihmiselle

Jos et ole minuun tyytyväinen, älä ole minulle kovin vihainen, äläkä sulje minua sisään rangaistukseksi, sillä sinulla on työsi, huvisi ja ystäväsi - minulla on vain SINUT!
Sinä olet yhtä paljon koiraa varten kuin koira sinua varten.


Koiran kehonkieli

Koiran kehonkielen kahdeksan keskeisintä viestiä. Nämä ovat yleispäteviä ja pitää muistaa, että sinun koirasi kehonkieli voi olla hieman erilainen eri tilanteissa ikään kuin paikallista murretta. Opettele tunnistamaan oman koirasi kehonkieli ja kasvojen ilmeet.

 

Koiran koulutus

Koiran koulutukseen liittyviä artikkeleita. Koiran koulutus aloitetaan heti pennun tullessa taloon, ja jokainen koira tarvitsee koulutusta toiset enemmän ja toiset vähemmän. Tätä asiaa et voi laiminlyödä.

 

Rokotukset

Rokotusmääräykset muuttuvat 1.7.2010

Tietoa koiran tarvitsemista rokotteista. Rokotukset ovat oltava kunnossa aina kun osallistutaan näyttelyihin tai muihin koiratapahtumiin. Samoin kun matkustetaan ulkomaille.

Turkin hoito

Vinkkejä ja ohjeita koiran turkin hoitoon, pesemiseen ja harjaamiseen. Koiralla on oikeus takuttomaan elämään. Turkinhoidon yhteydessä pystyt seuraamaan myös koiran kuntoa yleisesti - löydät ärtyneen ihon tai ylimääräiset patit.

 

Ruokinta

Jokaiselle koiranomistajalle hyödyllistä ravintotietoa. Se mikä on hyvää yhdelle koiralle, voi aiheuttaa allergiaa toiselle. Ruokinnasta löytyy monta koulukuntaa eikä koskaan yhtä totuutta.

Sisä- ja ulkoloiset

Tietoa yleisimmistä suomessa esiintyvistä koiran ulko- ja sisäloisista; punkit, madot, lääkkeet, ehkäisy, jne.

 

Kynsien leikkaus

Ohjeita koiran kynsien leikkaamiseen. Leikkuu vaatii hyviä välineitä ja jämäkkää otetta. Kynsien leikkuu kannattaa opetella hete ja oikein kunnolla.

 

86 kysymystä eläinlääkärille

Vastaajana eläinlääkäri Timo Talvio. Talviolla on laaja ja pitkä kokomus pieneläimistä.

 

Muuta

Ohjeita koiran silmien, korvien ja suun hoitoon ja puhdistukseen. Plakki koiran hampaissa aiheuttaa koiralle hammaskiveä, ientulehduksia aivan kuten ihmisillekin. Korvan tyyppi vaikuttaa siihen kuinka herkästi korvat likaantuvat.

 

Kirjallisuus

Hyväksi havaittua koira-aiheista kirjallisuutta.








Maksaa maksaa...

Kaikki rotukoirat maksavat! Halvimmillaan voit saada pennun 350 € (mm.suomenajokoira) tai joutua maksamaan noin 1500 € ns. "erikoisemmasta" rodusta kuten amerikanbulldoggi. Mutta melkein yleishinnaksi voi sanoa n. 700-1200€/pentu. Ja koirat maksavat myös siksi, että kukaan ei ottaisi niitä hetken mielijohteesta.

koiran tuonti suomeen

Tietääkö joku mitä pitää tehä tai mistä sais tietää kun haluaa tuoda ulkomailta koiran ?

Koiran tuonti

Riippuu varmaan vähän mistä haluat koiran tuoda Suomeen.
Jos esimerkiksi Ruotsidta tai muista EU maista niin normaalit madotukset ja rokotukset. Ja passi täytyy nykyisin olla kaikilla koirilla ja kissoilla. Eläinlääkärit osaavat neuvoa tarkemmin.

kodittomat koirat,

kodittomat koirat, pelastetaan koirat, viipurin koirat, espanjan koirat. googleta niin löytyy.

Älkää vastatko

Älkää ihmeessä vastatko tässä koirien hintatiedusteluihin - vastuullinen mahdollinen tuleva koiranomistaja selvittää hinnan asianomaisesti esim. kasvattajalta, eikä kysele sitä tällaisella palstalla. Kyselijöitä ei kiinnostanut mikään muu kuin hinta.. Millaiset ovat tällaiset kyselijän tarkoitusperät?
Ollaan varovaisia.

No tarkoitushan on selvä - vai???

Jos joku kyselee hintaa niin kai kyselyn perusteena on saada arvio koirarodun yleisestä hintatasosta - vai mitä luulisit! Tottakai niihin - kuten muihinkin kysymyksiin - pitää vastata. Kyllä kai kysyminen on paras tapa saada tietoa asioista.
Kaikki ihmiset kun ei ole miljonäärejä vaan MYÖS koiran ostohinta on varteenotettava asia koiran hankinnan yhteydessä.
Monet tietävät jo entuudestaan suurinpiirtein mitä koiranpito ja juoksevat kulut ovat mutta päivän hintataso monien rotujen kohdalta on vaikea arvioida.
Mistäs helpoimmin saa tietoa - tai ainakin pitäisi - kuin koiraihmisten omilta sivuilta?

moi

juu juuuuuuu

Koirien hinnat

Miksi ihmeessä ei saisi vastata jos joku kyselee koiran hintoja? Myyjähän on aina vastuussa tuotteestaan ja onhan se hyvä vaan kertoa rehellinen arvio ettei kukaan kennel pääse rahastamaan ylihintaa tietämättömiltä. Koirien hinnat löytyy roduttain myös netistä:-)

"myyjähän on aina vastuussa

"myyjähän on aina vastuussa tuotteestaan"

ÖÖH??

Mikä ihmeen TUOTE nykyään koira on??

se on elävä olento jolla on tunteet.

jos koiran todella haluaa, hinta on pieni seikka.
Jos ei ole varaa rotukoiraan, miten on varaa sen eläinlääkärikuluihin JNE?!!!!

haloo.

Olet aivan oikeassa, koira EI

Olet aivan oikeassa, koira EI ole tuote!

PAljonko Kiinanpalatsikoira maksaa?

Onko tietoa, vastauksia minulle kiitos.

Paljonko

Paljonko maksaa Saksanpaimen koiran pentu suunnilleen??

hinta

noin 700-1000e :)

Paljo pk collien pennut maksaa noin

vastastakaa!!!

vastaus

pk collien pennut maksavat n.800 euroa

HEIII

tahtoisin chihuahuan mutta en tiedä paljon ne maksaa.......

maksaa :)

chihun pennut maksavat noin 1600 euroa....

VOISKO JOKU AUTTAA?!

PLIIS KERTOKAA PALJON NE CHIHUAHUAN PENNUT MAKSAA..... PLIISSS TARVIN APUANNE KIPEESTI!!!!

hinnoista

Jos olette oikeasti kiinnostuneita näistä chihuahoista, kannattaa etsiä sopiva kenneli ja kysyä sieltä hintoja. Ja jos on tosissaan hankkimassa koiraa, hinnan ei pitäisi olla esteenä. Mutta ihan näin niinkuin karhea arvio: 1000-2000€.

Koiran hinta

Se jos ihminen rakastaa koiria, ei kai ole rahasta kiinni. Köyhempikin ihminen voisi olla hyvä isäntä/emäntä. Niin että kyllä se on joillakin myös rahasta kiinni.

Koiran hinta

Eihän se rahasta kiinni ole rakastaako koiria!
Miettikää nyt itse jos olette hirveän köyhiä ja rakastatte koiria ihan kauheasti ja haluatte sellaisen niin kai te nyt katsotte halvimpia hintoja jos olet köyhä? O_o mutta jos on ihan normaali ihminen (rahasta katsottuna) eli et ole köyhä mutta et rikas niin silloin ei ole hinnallakaan kauheasti väliä =) tämä on minun mielipiteeni! jokaisella on oikeus omaansa!!!

ps.itselläni on koira (kääpiösnautseri) ja maksoi 900e mutta varausmaksu oli 100e joten meni 1000e ; )

Koiran hinta

Minä olen sitä mieltä, että kyllä köyhempikin sen tarvittavan rahan saa järjestettyä, niin koiran ostoon kuin hoitoonkin. Itsekään en rahoissa kieri, mutta koiralle vain parasta, tai vähintäänkin laadukasta.

Minä olen nähnyt

Minä olen nähnyt ilmoituksen jossa oli chihuahua koiran hinta 600€ mutta olen myös nähnyt paljon kalliimpiakin

ne maksaa jotain 1500 euroo

ne maksaa jotain 1500 euroo

Chicun pennut

Pennut maksavat 1500 eurosta aina ylöspäin. Älä osta paperitonta ja mieti muutenkin oletko valmis huolehtimaan koirasta seuraavat 10 vuotta. Koira se kuitenkin on eikä lelu, joka aamu ylös lenkille koiran kanssa, pissalenkit päivällä useaan kertaan, ruokinta ja koiran kanssa oleminen. Pikkukoirilla yleisesti esiintyy sisälle pissailua enemmän kuin isommilla roduilla.

Pennuista

Koiranpennun hankinta on aina iso asia, eikä hinnan missään nimessä tule olla ostopäätökseen vaikuttava asia: koiran elämän aikana tulet kuitenkin menettämään rahaasi monta kertaa koiran hinnan verran. Halpana saatu koira voi olla kaikkea muuta kuin kasvattaja väittää, mutta "hintavampi" vaihtoehto todennäköisesti on saanut kaikki pennun tarvitsemat hoitotoimet. Pentujen kasvattaminen kun todella on kallista puuhaa. Ja chihuahuasta: chihu ei mielestäni ole paras vaihtoehto ensimmäiseksi koiraksi. Pieni koko voi vaikuttaa helppoudelta, mutta todellisuuudessa asia on juuri päinvastoin. Chihu on äärimmäisen herkkä kaikille onnettomuuksille juuri kokonsa vuoksi.

keeshond

Tiiättekö paljon keeshondin pennut maksavat, oon ettiny kaikkikalta, mut en oo vaa löytänyt. Äiti sano nimittäin et saan koiran jos hoidan sitä hyvin. Mut niiku tyttö pentu olis iha kiva voisitteko pliis sanoo :D

Tahvoja, kuten aiemmin

Tahvoja, kuten aiemmin mainittiin, koirassa on aika paljon vaivaa... Kannattaa vielä hieman harkita, ennenkuin ostaa koiran ja huomaa: "ei tää ny oikeen oluukkaa kiva ku se pissii kaikkialle, eikä opi yhtään mitään!". Nykyisin joutuu lukemaan liikaa esimerkiksi kissanpennuista, joita ihmiset lahjoittivat ystävilleen. Ystävät kyllästyivät pentuihin, joista oli liikaa vaivaa ja PAHIMMASSA TAPAUKSESSA HEITTIVÄT PENNUT LUONTOON! Kissa ei selviä talven yli suomen luonnossa. Ja lemmikkejä täytyy ruokita, kouluttaa, ulkoiluttaa, rokottaa, madottaa ja viedä eläinlääkärille kun ne sairastuvat. Voi olla että joku päivä "heräteostoksena hankittu" koira lähtee taas ongelmakoirana etsimään uutta omistajaa...

keeshond

Veikkaisin että 800-1200 euroa pennuista pyydetään.
Kuulostat aika nuorelta ja toivottavasti olet miettinyt koiran hankinnan ihan loppuun asti.. Nimittäin koira voi olla hyvinkin seuranasi seuraavat 15 vuotta ja jokaisena päivänä se tarvitsee ruokaa, vettä, ulkoilua ja huomiota. Koiran sairastuessa siihen saattaa kulua myös tosi paljon rahaa.
Mitäs sitten kun lähdet opiskelemaan jonnekkin ja joudut muuttamaan asuntolaan (ja niihin yleensä ei koiria saa viedä)? Minne koiran sitten laitat?

Kannattaa miettiä tosi tarkkaan tuota koiran hankintaa..

saksanpaimenkoira

Paljon maksaa saksanpaimenkoiran pentu suunnillee?

Kommenttien näkymä asetukset

Valitse haluamasi tapa kommenttien näyttämiseen ja klikkaa "Tallenna asetukset" aktivoidaksesi muutokset.
Alan halvin verkkokauppa

Suosittelemme

Retro-pallokuvio, yksilöllinen panta, käsityönä tehty

Retro-pallokuvio, yksilöllinen panta, käsityönä tehty

34,90 €
Serene-UM Large Breed 45 tabl.

Serene-UM Large Breed 45 tabl.

23,90
Multivet haukunestopanta

Multivet haukunestopanta

119,90 €
Hurtta PRO ulkoiluhaalari koiralle, musta

Hurtta PRO ulkoiluhaalari koiralle, musta

45 €
FARM FOOD koiranruoka, 15kg

FARM FOOD koiranruoka, 15kg

57,50 €
ID-kapseli, koiran tunnistuskapseli

ID-kapseli, koiran tunnistuskapseli

1,80€
Tennisdummy

Tennisdummy

6,90€
Luunmuotoinen makuualusta - WOOF island

Luunmuotoinen makuualusta - WOOF island

29,90 €
Koiran nahkahihna, ruskea, 2x180cm

Koiran nahkahihna, ruskea, 2x180cm

18 €
Tuffies Pteradactyl

Tuffies Pteradactyl

34,50 €